perjantai 27. kesäkuuta 2014

Mistä on folkmimmit tehty?

Tällä kertaa ajattelin valottaa teille lukijoille hieman eri vaiheita, joiden kautta tämän vuoden festivaali-ilmeestä tuli sellainen kuin se on. Keskityn erityisesti julisteen mimmiin.

Folkin kanssa tekemisiin päädyin paremmin viime vuonna, kun tein ammattikorkean opinnäytetyöhöni Folkille kuvituksia ja graafista ilmettä. Näette ainakin osan niistä pääkirjastoon aukeavassa näyttelyssä elokuussa. Tässä kuitenkin jo yksi kyseisistä kuvista, koska sillä on tärkeä rooli tämän vuoden julisteen synnyssä.
Folkin tuottaja Emma Susi innostui kuvan punktytöstä. Näin puhuessamme tänä vuonna festivaalin ilmeestä sain briiffin, jossa toivottiin uuteenkin kuvaan samaa henkeä. Näinpä aloin tekemään erilaisia kuvaversioita.

Hylättyjä kuvaideoita.

Luonnosvaiheessa kuvan tausta oli vielä mintunvihreä. Vaikea uskoa enää itsekään!



Kuva alkaa jo muistuttaa lopullista julistetta, vaikka tekemistä vielä riittääkin.
Teen nykyään paljon kuvia suoraan digitaalisesti Adoben Photoshop-ohjelmassa käyttäen tietokoneeseen yhdistettävää piirtopöytää. Ensin teen luonnoksen, jonka alle valitsen pohjavärin sekä väritän värihahmotelmia luonnoksen alle. Luonnokseni ovat lähes poikkeuksetta hyvin vapaita. Poikaystäväni muun muassa sanoi alkuperäisen kuvan koiranpennun muistuttaneen luonnosvaiheessa enemmänkin porsasta. 
Tämän jälkeen aloitan varsinaisen maalauksen työstämisen näiden kaikkien päälle. Photoshop käyttää tasoja. Näin voin tehdä esimerkiksi luonnoksen siten, että voin maalata helposti sen alle ja päälle.


Käytän kuvia tehdessäni väripaletteja, josta voin nopeasti noukkia halumiani värejä. Maalatessani sotken värejä myös keskenään ja valitsen taas värivalintatyökalulla uusia sävyjä kuvasta. Sudeista oma suosikkini on pieni ja pyöreä, joka huomioi piirtopöydän painetason sekä vahvuudessa että läpikuultavuudessa.
Teen kuvat aina todella isossa koossa. Mimmistäkin saisi tarkallakin painojäljellä 150 senttiä pitkän. Kuva koostuukin monista todella pienistä vedoista.

Mimmi läheltä. Kuva koostuu pienistä vedoista.
Eräs taustaehdotus sisälsi koruteeman.
Saatuani kuvituksen valmiiksi alan hahmotella kokonaisuutta ja lisätä elementtejä kuvan ympärille. Kokeilin pariakin muuta vaihtoehtoa ennen nykyistä ilmettä. Ennen kuin päädyimme graafisen suunnittelijan Tiina Laakson aikaisemmin suunnittelemaan raitakuvioon, kokeilin myös vaakaraitaa, joka näkyy aikaisemmassa luonnoksessa.

Julisteessa piti olla alun perin myös aikaisemmilta vuosilta tutut, Tiinan niin ikään suunnittelemat, kuvakkeet mustavalkoisina, mutta ajatuksesta luovuttiin. Lisäksi mimmin viereen harkittiin tekstiä, joka jäi kuitenkin pois. Lopulta päädyimme siihen, millainen juliste on tänään.
Eli mistä on folkmimmit tehty? No erilaisista kokeiluista, digisudin vedoista ja hyvästä hengestä. Jos haluatte kysellä lisää prosessista, vastailen mieluusti, kunhan muilta töiltä ehdin. :)
Muistakaa myös Facebookissa pyörivä kilpailu, jossa voitte ehdottaa mimmille nimeä! Odotan innolla, mitä kaikkea vielä keksitte.

Kristiina


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ohjelma julkaistu – Folk palaa Eetunaukiolle


Eilen oli Pori Folkin lehdistötilaisuus ja samalla julkistettiin myös festivaalin ohjelma. Koko ohjelma on luettavissa täältä. Tilaisuudessa julkistettiin tieto myös siitä, että Pori Folk loppuu nykyisessä muodossaan tähän vuoteen. Minulla ja Kristiinalla on siis kunnia olla viimeiset kesätyöntekijät nykyisen kaltaisessa Pori Folkissa!

Tänä vuonna Pori Folk tekee myös odotetun paluun Eetunaukiolle. Lauantaina 23.8. Eetunaukion lavalla esitellään suomalaista nykykansanmusiikkia yhdeksän eri kokoonpanon voimin. Kaikki esiintyjät ovat luettavissa nettisivujen ohjelmakartasta. Tässä bloggauksessa esittelen neljää Eetunaukion konsertin esiintyjää.

Juuni ja Olkimaa
Oululainen Juuni & Olkimaa tekee omaa suomenkielistä musiikkia, joka yhdistää folkkia ja maailman musiikkia. Yhtyeen keikka Pori Folkissa on samalla sen ensiesiintyminen Porissa. Juuni ja Olkimaan musiikkia on kutsututtu myös elovena-popiksi. Yhtye kuvaa itseään seuraavasti: ”Perinteinen folkki taipuu bossanovamaiseen rytmikkaan, kantrimaisiin balladeihin ja suomalaiseen lavatanssiin. Tarinat liikkuvat varpaista pilviin ja unesta todellisuuteen, joita musiikin harmoniat kannattelevat.”



Ruosniemen hanurit
Ruosniemen hanurit viettävää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Seuran yksi vahvuus on ollut alusta saakka se, että se tarjoaa toimintaa kaiken ikäisille. Ruosniemen hanurien kasvatit ovat vuosien varrella menestyneet hyvin myös kansallisen tason harmonikkakilpailuissa. Näytteitä seuran musiikista Ruosniemen hanureiden
kotisivuilta.

Tradikaali
2010 perustetun Tradikaalin kuusi jäsentä soittavat perinteistä ja uutta suomalaista kansanmusiikkia modernilla otteella. . Yhtyeen ohjelmistossa on perinteisten kansansävelmien lisäksi omia kappaleita. Tradikaali julkaisee ensimmäisen kokopitkän albuminsa kesällä 2014.

 

Ida Elina
Ida Elina on suomalainen laulaja-lauluntekijä, jonka esiintyminen viime vuoden Pori Folkin Rajatapaus-konsertissa sai innostuneen vastaanoton. Ida Elina laulaa ja soittaa konserttikannelta omaleimaisella, perkussiivisella tavalla. Musiikillisiksi esikuvikseen Ida Elina nostaa muun muassa Michael Jacksonin, Kirk Franklinin ja Whitneyn. Ida Elinaa voi kuulla Eetunaukion esiintymisen lisäksi lauantaina myös Korsmannin pihalla



Allekirjoittanut viettää Pori Folkin lauantaipäivän tiivisti Eetunaukiolla, joten nähdään siellä 23.8.!
-Liisa

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tästä se alkaa taas!

Porin kesään kuuluvat erottamattomasti lukuisat erilaiset suuret ja pienet tapahtumat. Elokuussa kaupunkia rikastuttaa 15 vuoden ikään ehtinyt mainio kaupunkifestivaali Pori Folk. Festivaaliin on vielä reilu kaksi kuukautta aikaa, mutta raatihuoneella tapahtuman parissa työskennellään jo vauhdilla.

Pori Folkin kesätyöntekijöiden blogia on pidetty nyt kahtena kesänä. Bloggaus jatkuu tänä vuonna kahden assistentin voimin – seuraavaksi pienet esittelyt meistä.
Liisa vasemmalla ja Kristiina oikealla.
 
Liisa
Alun perin minut toi pääkaupunkiseudulta tänne länsirannikon helmeen opiskelupaikka Tampereen yliopiston Porin yksikössä. Vajaassa kahdeksassa vuodessa on tapahtunut yllättävän syvä poriutuminen, jota on edesauttanut toimintani paikallisissa kulttuurijärjestöissä. Kulttuurintuottamisesta löytyy eniten kokemusta teatterista, mutta musiikkikaan ei ole alana aivan vieras. Kesätyöltä Pori Folkin tuotantoassistenttina odotan monipuolisia työtehtäviä, erilaisia ihmisiä ja uuden oppimista – sekä tietysti kokemusta hienon kaupunkifestivaalin järjestämisestä ja tunnelmasta!

Kristiina
Olen Folkin tuore 23-vuotias viestintäassistentti. Olen toteuttanut 15. festivaalin ilmeen, josta näette maistiaisia myös täällä blogissa. Koulutukseltani olen medianomi, mutta opiskelen vielä Porin yliopistokeskuksen katon alla digitaalisen kulttuurin filosofian maisteriksi. Nautin ennen kaikkea digitaalisesta maalauksesta, lukemisesta ja vanhojen jazzstandardien laulamisesta. Tämän vuoden ulkoasun lisäksi törmäät tekemisiini täällä blogissa ja Folkin sosiaalisessa mediassa. Lisäksi olen suunnittelemassa elokuun alussa Satakunnan maakuntakirjastoon avattavaa Pori Folk 15-vuotisnäyttelyä. Vierailkaa toki myös kotisivuillani.
Voit käydä fiilistelemässä Folkia myös vuosien 2012 ja 2013 blogeista. Muista seurata meitä myös Facebookissa ja Twitterissä! Tässä on vielä joitain otoksia viime vuodelta. Tervetuloa jälleen Folkin matkaan!



Jättinukeista voit innostua tänäkin vuonna Lasten Folkissa!
Irina Björklund esiintyi Porin Teatterissa. Tänä vuonna teatterin tiloissa juhlitaan 15-vuotissynttäreitä.
 
Teljän kirkko täyttyi Saen musiikilla Folkin päätöskonsertissa. Viikon päästä paljastetaan tämän vuoden päätöskonsertin ohjelma.