Ohi on

Kesän työ on tullut assistenttien osalta päätökseensä. Festivaali on onnellisesti ohi. Sade vaikutti ulkoilmakonserttien yleisömääriin, mutta kävijöitä oli silti eri osatapahtumissa varovaisenkin arvion mukaan yli 4000.

Tuotantohommissa tapahtui odotettavissa ollut loppukiihdytys. Päivät olivat pitkiä, mutta antoisia. Yhteistyö Emman ja Kristiinan kanssa on sujunut mainiosti koko kesän ajan, kiitos heille siitä! Kiitos myös muille kulttuuriasiainkeskuksen työntekijöille, festivaalin vapaaehtoistyöntekijöille, esiintyjille, äänihenkilöille ja yleisölle!

Olin itse lauantaina 23.8. Eetunaukiolla koko päivän. Tässä kuva Ida Elinasta, joka laulatti yleisöä.

Minulle yksi festivaalin kohokohdista oli päätöskonsertti, jossa esiintyivät Tapani Rinne ja Wimme Saari.

Allekirjoittanut, Emma ja Terhikki Teljän kirkossa sunnuntaina 24.8.

-Liisa

Kaikki hyvä loppuu joskus

Olen nyt saapunut työsopimukseni loppuun Pori Folk -kaupunkifestivaalin kanssa. Työskentely on ollut mukavaa, joskin ajoittain todella kiireistä. En vaihtaisi silti yhtään hetkeä pois!

Varsinkin näyttely teki "lisätöitä" verrattuna edellisiin vuosiin.

En ole aikaisemmin graafikkona päässyt tekemään yhtä monta asiaa. Erityisesti Terhikistä tehty kapalevynukke on aivan hurmaava – ihan harmittaa jättää sitä toimistolle! Kiitokset Mainosmasiinalle ja Sanserille, joilla teetätimme vuoden painotuotteet. Jälki on priimaa!

Terhikistä tehtiin myös tarroja – yksi niistä pääsi tulevien matkojeni seuraksi.

Myös valokuvausotteeni on varmentunut kolmipäiväisessä festivaalikoetuksessa. Otoksia voi katsella Pori Folkin Facebookissa. Viikonloppu oli siinä tukala, että en ehtinyt kuvaamaan jokaista esitystä. Varsinkin Juuni & Olkimaan missaaminen harmittaa!

Harkitsin myös Wimme Saaren
& Tapani Rinteen levyä.
Ehkä joskus!

Ehdin kuitenkin jonkin verran nauttia festivaalihumusta. Mukaan lähti myös muutama CD ja käsityötorilta lahja ranskalaiselle ystävättärelleni.

Nyt on kuitenkin aika hyvästellä festivaali ja työpiste raatihuoneella. Onneksi opiskelut jatkuvat jo tulevalla viikolla, joten tyhjän päälle tässä ei jäädä! Syksyllä olisikin tarkoitus alkaa kirjoittaa pro gradu -tutkielmaani videopelihahmojen visuaalisesta suunnittelusta. Ehdin kuitenkin tehdä myös muuta, joten minulta voi kysellä freelancertöitä. J

Kiitos kulttuuriasiainkeskuksen väelle, festivaalin esiintyjille ja käsityöläisille sekä tietenkin Folkin yleisölle: olette kaikki ihania!

–Kristiina
kristiina.seppa@gmail.com / www.kristiinaseppa.com

Hikipajalla: toimisto- ja studiohommia

Palasin töihin tämän viikon maanantaina ja alusta saakka toimistomme lämpötila on ollut 30 asteen kieppeillä. Töitä on painettu kirjaimellisesti otsa hiessä. Alkuviikosta pakerrettiin kasaan näyttely, josta on nähtävissä kuvia edellisessä blogikirjoituksessa. Tuotantoassarin hommiin ensimmäisellä työviikolla tauon jälkeen kuului tyypillisen sekalainen joukko erilaisia tehtäviä, mutta joukosta erottui yksi erityinen homma - festivaalin radiomainoksen tekeminen.

Olin lupautunut mainoksen ääneksi kesäkuussa ja äänitysaikakin oli sovittu jo silloin tämän viikon keskiviikoksi. Aiemmin mainosäänenä toimiminen ei ole kuulunut kesätyöntekijöiden töihin. Valikoiduin tehtävään, koska minulla on kokemusta erilaisista hommista, joissa äänenkäyttö on keskeistä - sekä äänityksistä erilaisiin tarkoituksiin että yleisön edessä puhumisesta. Radiomainoksen teko oli kuitenkin uutta.

Mainoksen teko alkoi tekstin tekemisestä. Tekstin pituuden täytyi olla sopiva 30 sekunnin pituiseen mainokseen. Kristiinan, Emman ja allekirjoittaneen yhteistyöllä saatiin mahdutettua olennaiset tiedot festarista lyhyeen tekstiin. Tein testiäänityksiä puhelimellani, jotta pituus saatiin oikeaksi ennen äänityksen tekoa.

Itse mainospuheen äänitys alkoi sujua kahden ensimmäisen oton jälkeen varsin mukavasti, vaikka äänitysstudiossa oli toimistomme tapaan todella lämmintä! Radio Porin yhteyspäällikkö Maija ohjeisti tekemään spiikin voimalla ja sitä kautta löytyi radiomainokseen sopivalta kuulostavan puhetapa.  

Mainos pyörii Radio Porissa viikolla 34. Olkaahan kuulolla!

-Liisa

Nuppineuloja seinään ja juhlanäyttely pystyyn!

Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, on Pori Folkin juhlanäyttely pitänyt minua kiireisenä. Eilen pidimme kuitenkin avajaiset. Nyt on helppo hymyillä.

Tein näyttelyssä olevat materiaalit painolle valmiiksi ennen heinäkuun kesätauolle jäämistä. Pari viimeistä työpäivää olivat hektisiä, mutta työpanos kuitenkin kannatti.

Näyttelyn kokoaminen kirjaston näyttelytilaan oli niin ikään oma projektinsa – ja näistä viimeaikaisista helteistä ei ollut asiaan apua. Myös toimistomme on erittäin kuuma; kivinen rakennus on varannut koko kesän vain lisää lämpöä. Tähän verrattuna kirjasto toki tuntui mukavalta vaihtelulta.

Suurin urakka näyttelyn kokoamisessa oli materiaalien seinään kiinnittäminen. Näyttelytilassa suositelluin tapa on nuppineulojen käyttäminen, mutta niiden saaminen seinään oli yllättävän työlästä. Käytimmekin usein kahta kättä nuppien painamiseen. Siitä huolimatta tunsin itseni ajoittain turhaksi. Liisalla ja päätuottajallamme Emmalla oli selkeästi parempi tekniikka nuppien kiinnittämiseen.

Liisa ja Emma kiinnittävät näyttelyplansseja. Nuppineulojen laittamiseen tarvittiin sormituttia avuksi.

Tikkaita tarvittiin sekä julisteiden että paitojen saamiseksi esille.

Lopuksi ripustimme paidat näyttelytilan yläosassa olevaan tankoon. Pääsemme taas tikaspelkooni, joka ilmeni kellotorniinkin kiivetessä. Sain kuitenkin ripustettua pari paitaa minäkin!

Tässä joitain kuvia lopputuloksesta ja avajaisista:

Näyttelystä löytyy julisteiden ja paitojen lisäksi muun muassa festivaalin aikajana. Mestaripelimanni Edith Tuomi on näyttelyssä läsnä. Näyttelyssä pääsee katsomaan Edithin pukua sekä viuluja.

Näyttelyn avasi festivaalin nykyinen päätuottaja Emma Susi.

Festivaalin juhlapuheenvuoron piti Birgit P. Jaakola, joka ilahdutti avajaisvieraita myös haitarinsoitolla.

Joitain teistä voi kiinnostaa suomenpystykorvien ilmestyminen näyttelyyn. Syy löytyy siitä, että pystykorvasta yritettiin saada Unescon maailmanperintökohde vuosi sitten, kun tein kuvia. Lisäksi pystikset ovat lähellä omaa sydäntäni!

Näyttelykuviin mukaan seikkailemaan on eksynyt myös kettu, joka on tuttu kaveri Lasten Folkista ja Folkin oheistuotteista.

-Kristiina

P.S. Muistakaa festivaalin historia myös verkossa! 

Tikkaita ja rattaita

Kesätauko on nyt viestintäassistentin osalta pidetty. Touhuilen toimistollamme raatihuoneella jo vauhdilla. Varsinkin ensi viikolla aukeava Pori Folkin 15-vuotisjuhlanäyttely pitää minua kiireessä. Ehdin kuitenkin lyhyesti kertoa teille meidän kesätyöntekijöiden seikkailusta raatihuoneen huipulle viime kuussa.

Raatihuone on yksi keskeisimpiä – ja vanhimpia rakennuksia Porissa. Se on jopa niin keskeinen, että moni sekoittaa sen kaupungintaloksi. Viime kesänä olin vapaaehtoisena SuomiAreenassa. Tällöin muiden joukossa eräs ministeri eksyi kaupungintalon sijaan raatihuoneelle ihmettelemään tilannetta. Ministeriä ei voi mielestäni kuitenkaan syyttää, onhan raatihuone komea rakennus ja juhlavasti kauniin puiston päässä.



Kiinnitän usein töissä huomiota raatihuoneen kauniisiin ja yksityiskohtaisiin tiloihin.

Raatihuoneen suunnitteli saksalainen arkkitehti C.L. Engel vuonna 1831. Porin keskustassa vuonna 1852 riehunut tulipalo tuhosi käytännössä kaikki muut keskustan rakennukset lukuun ottamatta raatihuonetta, joka sekin toki kärsi onnettomuudesta. Rakennus muun muassa menetti puisen torninsa. Nykyinen raatihuoneen torni on 1890-luvulta.

Tähän torniin kipusimme Liisan kanssa kelloseppä Harri Niinikosken kanssa. Nouseminen raatihuoneen parvekkeelle oli vielä helppoa. Maisemat tältä tasanteelta olivat upeita aamun pilvisestä säästä huolimatta.

Raatihuoneen ylätasanteelta kaupunki näyttää kauniilta.

Matkalla tornin tasanteelle kiivetään vanhoja kierreportaita, jotka kelpaisivat museoonkin näytille. Liisa laskeutuu tikkaita, jotka saivat polveni veteliksi.

Raatihuoneen kellotornin mekanismi on kuitenkin asteen korkeammalla. Pyysin Liisaa nousemaan ylös ennen minua, sillä huterahkot tikkaat alkoivat jännittää. Sain kuitenkin kammettua itseni ylös kameran kanssa, vaikka olo olikin vähintään yhtä hutera jännityksestä kuin nousemani tikkaat. Uskaltaminen kannatti. Harri esitteli meille innokkaasti vuonna 1853 Juho Yli-Könnin rakentamaa koneistoa. Pääsimme myös itse vetämään kelloa ja osallistumaan sen käymiseen.

Kellon kumahdus tuntuu kokemuksen jäljiltä entistä juhlallisemmalta.



Suuren kellon vetämiseen tartuttiin kaksin käsin hymy huulilla.

 

Kello toimii punnuksien avulla, jotka laskevat pikkuhiljaa aina Ravintola Raatihuoneen Kellariin asti.

 

Kelloseppä Harri Niinikoskella on kerran viikossa tapaaminen raatihuoneen kellon kanssa.
 

 

 

P.S. Tänään töihin tullessa matkalla oli yllätys. Muistaakseni Juhanan patsas ei ole joka päivä näyttänyt ihan tältä. Vaikka liitu saikin hetkeksi hymyilemään, emme kannusta patsaiden koristeluun. Ei mennyt kauaa, kun patsas käytiin putsaamassa. Onneksi liitu irtoaa helposti. :)

 -Kristiina